2016 Kannattajalta: Pääasia, että siinä on meininkiä

04.05.2016

Pääasia, että siinä on meininkiä

Lätkäkaudet eivät ole onneksi toistensa kopioita, se tekee kannattamisesta ja seuraamisesta mielenkiintoista. Nyt, huhtikuussa, kun kausi on ohi ja viimeinenkin kuukauden pelaaja on saatu äänestettyä, olo on aika tyhjä. Ehkä vähän tyytyväinekin, olihan tässä kaudessa paljon hyvää.

Mieli palaakin mielellään takaisin viime elokuuhun, jolloin Pelicans-valmennus vieraili Lahen Turkoosin kaikkien aikojen ensimmäisessä Kannattajapäivässä. Petu Matikainen virkkoi silloin viisaasti jotenkin näin: "pääasia on, että yhessä mennään ja että siinä on meininkiä". Enimmäkseen koutsi tarkoitti kai joukkueen touhuja kentän tasolla, mutta minusta tuntuu, että se vinkki toteutui myös katsomon puolella.

Yhessä mentiin Kannattajakatsomossa ja vieraspelireissuilla. Joskus oli enemmän meininkiä ja joskus hiljaisempaa, mutta mitä väliä? Täydellistä kannattajaryhmää ei ole olemassakaan, vaikka sellaisestakin olen joskus haaveillut. Tärkeintä on, että tehdään siistejä juttuja, pidetään hauskaa ja ollaan joukkueen tukena silloin kun se sitä tarvitsee.

Siistejä juttuja voi jokainen tehdä omatoimisestikin. Kauden aikana saimme viestin, jossa kysyttiin: "Voinko tehdä oman ison lipun?". Vastaus jäi silloin kiireen tai jonkun muun huonon tekosyyn takia lähettämättä, mutta vastattakoon nyt tässä kaikille: Kyllä voit! Se on jopa toivottavaa, eikä siihen ei kenenkään lupaa tarvita. Turkoosia, mustaa ja valkoista kangasta saa Eurokankaasta ja muoviputkea lipunvarreksi rautakaupasta. Paljon muuta siihen ei tarvitakaan, paitsi hieman apua ompeluun, mikäli ompelukoneen ajokortti jäi koulussa suorittamatta.

Toivottavasti turkoosiin kulmaan ilmaantuu uusia lippuja ja banderolleja, sillä tilaa niille riittää. Niitä askartelemaan voi saapua vaikkapa elokuussa pidettävään Kannattajapäivä II:een, johon suunnitteilla on myös vähän yllättävämpi ylläri, jos kaikki menee nappiin.

Niin ja onhan tässä aihetta juhlaankin, kun Pelicans täyttää 20 vuotta. Syksyllä edessä on juhlapeli, jossa tavoitteenamme ei kai voi olla vähempää kuin tähän asti suurin Lahessa nähty tifo.

Kiitti kaudesta kaikille oman panoksensa antaneille, ja ladatkaahan kesällä akut kunnolla. Syksyllä mennään taas yhessä ja meiningillä siistien juttujen parissa!

 

PS. Ja pyydän, uhraa 5 minuuttia aikaasi yhteiseen juttuun, ja käy kirjoittamassa paras Pelicans-aiheinen kannattajamuistosi 96 kannattajamuistoa -keräykseen. Tähän tarvitaan nyt just Sinun apuasi!

 

RV - kannattaja