2005 Raportti: Tappara-Pelicans

19.01.2005 - Raportti Tappara-Pelicans -vieraspelimatkalta

15.01.2005 Tappara-Pelicans 0-2

Vuoden 2005 ensimmäinen vieraspelireissu suuntautui Manseen sen taannoisen mestarin vieraaksi. Pelicans oli aloittanut uuden vuoden loistavasti saalistaen täydet pisteet sekä Suomen Monacosta että Stadin rahajyskyiltä Koiranäyttelyareenasta. Perunateatterillekin hävittiin vasta rang...jatkoajalla, josta tuloksena siis yksi lisäpiste. Tappara puolestaan lähti otteluun esitettyään pitkin kautta vaihtelevia otteita riippuen tv-kommentaattori Niemisen suorituksista. Marko Ojasen apinaselässä-haastatteluihin asti eivät sentään olleet vielä vajonneet. Matkaan saatiin liikkeelle täysi(!) bussi pienillä lisävahvistuksilla, joista
voidaan olla montaa mieltä. Päämääräkaupungista myös liittyi mukavasti porukkaa joukkoon, jolloin yhteismäärä nousi noin 60-70:een. Hienoa että vielä tässäkin tilanteessa on kannattajia tukemassa joukkuettaan, joka totisesti on kannustuksen ansainnut pelisuorituksillaan. Monestako Suomen kaupungista löytyisi samanlainen kannustus vastaavien vaikeuksien jälkeen? Vaikka Tappara ei NHL-vahvistuksiin näytä uskovankaan oli ottelusta tiedossa perinteisesti hankala Tampesterin vierailu. Lopulta vastassa olikin meidän onneksemme harvinaisen tylsiä kirveitä.

Pääjoukon matka alkoi Lahen torilta 14.00 ja ääriliikkeen oma casual-kyyditys Salpakankaan Kumpulasta noin kolme varttia tämän jälkeen. Näinollen bussin tunnelmasta on vaikea mennä sanomaan, kaippa siellä tappara-henkiset venyttelivät äänijänteitään ja/tai rakkojaan. Taitavan kuljettajan ansiosta ääriliike kiri lievän etumatkan umpeen puoleen matkaan mennessä ja niin edelleen. Hakametsän halli otti hullut lahtelaiset vastaan puolta tuntia ennen pelin alkua. Valtavat kiitokset sille uhanalaiseen maalaisjärkeä ja joustamista
harrastavan koulukunnan järjestyksenvalvojaan, joka salli viedä katsomoon hieman sääntöjen vastaisenkin lipunvarren; eteenpäin on menty.

Katsomopaikat olivat ylhäällä päätykatsomossa, ja istumapaikoista huolimatta järjestely toimi mukavasti. Ei takana kököttäviä seisomisesta valittavia juntteja ja järjestyshenkilötkin tulivat ystävällisesti vain haastelemaan erätauon frisbee-kilpailusta nipottamatta tyhjänpäiväisistä asioista. Ah, mikä vapaan ajattelutavan tuulahdus lävitsemme kävikään. Siitä olikin syytä nauttia täysillä, sillä pelin jälkeen oli joka tapauksessa tiedossa paluu järjestyksenvalvonnan rautaesiripun taakse Lahtikaupunkiin. Ainoat lähihistoriasta poikkeavat seikat ovatkin ilmeisesti ne, ettei Lahessa ajeta Ladoilla ja sieltä länteenpäin ei juuri ole pirtun salakuljetusta, muuten kuin ehkä musiikkipiireissä. Volga, Volga, villinä ja vapaana, meitä ei voi kahlita... Rumpalipojan jätimme tällä kertaa kotiin, joten kannustus oli
puhtaasti luomutuotetta. Caanien hyvän pelin ja nestetankkauksen ansiosta tämäkin menettelytapa onnistui oikein hyvin. Tapparan alkushowssa oli hienosti käytetty värivaloja sekä muita efektejä hyödyksi ja taustalla soinut Life is life kuulosti kieltämättä legendaariselta, mutta parantamisen varaa on tälläkin puolella kuten kaikilla muillakin liigaseuroilla. Muutoin halli oli oma perinteikäs ja tylsä itsensä.

Ensimmäinen erä koostui pääasiassa Tapparan painostuksesta ja Karri Rämön
hienoista torjunnoista, jotka kerta kerran jälkeen lannistivat vastustajan
yritykset. Kymmenen minuutin pelin jälkeen Petri Koskinen runnoi kiekon
kasvattiseuransa verkkoon lainamiehen periksiantamattomuudella. Toisessa erässä
sama meno Caanien päädyssä jatkui samalla Sasu Hovin epätoivoisesti jumpatessa
hikeä päälle kirvesrintojen maalilla. Pelicans rakensi muutamia tilanteita
hyökkäyspäässä, valitettavasti ne harvat ylivoimat tuhriintuivat luokattomiin
siniviivan ylityksiin. Laaksosen Tomppa jakeli pitkin pelin jäähyjä kaavalla
"kolme sarjajumbolle ja yksi kuittijäähy toiselle jengille". Suoritus ei
kuitenkaan ollut yhtä kehno kuin eräässä EHL-rankkarikisassa yhtenä IFK:n
ohilaukojista. Vielä kolmannen erän puolivälissäkin huima puolustustaistelun
voitto tuntui kovin kaukaiselta kotijoukkueen myllyttäessä - tosin näennäisesti
- hyökkäysalueen kulmissa. Ottelun loppulukemat nollaan kahteen sivalsi
hilpeästi miekallaan Super-Danielimme puoli minuuttia ennen loppusummeria kuin
Ali Hassan konsanaan. Näiden loppulukemien jälkeen ainoiksi kysymyksiksi
muodostuivat: Hakeeko muilutuspaku Nega-Mika Saarisen hallilta kuleksimasta
ennen vai jälkeen laskiaisen ja kuinka Pasi Nurminen onnistuu ajamaan bussilla
Malmön jäähallin seinään? Tapparan kohokohdat ottelussa olivat Robert Tomikin
tyylipuhdas kolmois-schlutz siniviivan päällä ja Timo Vertalan järkevä
rangaistus ottelun loppuhetkillä, josta palkintona ottelun ratkaissut maali
vastustajalle sekä ottelun vakuuttaja-palkinto. Toisaalta, voiko oransseilla
housuilla pelaavalta joukkueelta enempää odottaakaan? Uskomattoman taistelun
tuloksena kolme pistettä kotiin Heinolan suuren miehen johdolla. Miksi raahata
Lahteen ilmaiseksikaan karvakäsistä kreikkalaista reikäjuustoa kun meillä on
90-kiloa taitavaa maalivahtia omastakin takaa? Ohjesäännön mukaiset kehut myös
Ekku Kakolle, jonka kokonaisvaltaista panosta kentällä ja sen ulkopuolella ei
voi yliarvostaa. Janne Ojasta en huomannut kentällä.

Tunnelma, tai pikemminkin sen puute oli Hakametsän kappelissa silmiin pistävää, edes sokeiden räikät eivät huutaneet. Kannustuksen lievästä yksitoikkoisuudesta huolimatta saimme kuitenkin äänen raikumaan kohtalaisesti ympäri hallia, eikä ainakaan ottelun loppuhetkien perusteella jäänyt epäselväksi mikä joukko voitti katsomossa jälleen kerran. Kulman Tappara-kannattajat yrittivät parin rummun säestyksellä parhaansa, mutta tulos jäi laimeaksi, jonka kotijoukkueen noinkin munattoman pelisuorituksen jälkeen kyllä ymmärtää. Muun yleisön panos ottelun tunnelmaan oli surkea, ylivoiman aikanakin oli vaikea löytää pitkiltä sivuilta taputtavaa käsiparia. Se on kuitenkin hyvä, että Konepisteen pojat osaavat joka erätauolla noin kuuden minuutin verran lähes hypnoottista mainoslaulun luritusta. Hallin kuuluttajalle myös tunnustus ansiokkaasta murteen vääntämisestä. Hakametsään ei ainakaan allekirjoittanut jättänyt lippurahojen lisäksi muuta valuuttaa, sen verran suolaista hinnoittelua paikassa harrastetaan. Joukkue näytti pääasiassa olevan liian puhki kiittääkseen meitä kannustuksesta mitenkään erityisemmin. Sitä parempaa kannustusta varmastikin keskimäärin tulisi mitä useammin jaksettaisiin käydä kiittämässä että ylipäätään tultiin paikalle useiden kymmenien kannattajien voimin.

Paluumatka sujuikin sitten yllättäen hyvissä tunnelmissa ja jälleen tuettiin Turun Riistoburgeria. Takaisin Business Cityyn saavuttiin yhdeksän aikoihin. Onneksi te muut lahtelaiset paremmintietäjät sentään jaksoitte kaduilla tien toiselta puolelta huudellen muistuttaa lätkäjengin huonoudesta ja voittekin huoletta mennä hasitamaan vitua minne lystäätte. Loppujen lopuksi jälleen loistava reissu ja kaikesta huolimatta kiitokset kaikille mukaan vaivautuneille lahtelaisen jääkiekkoilun tukijoille. Teidän panostanne tarvitaan jatkossakin ja toivottavasti sitä myös löytyy. Kuten sanottua, tämä joukkue jos mikä ansaitsee kannustusta. Jatkakaamme siis taistelua.

- RV